Se solmu rinnassa? Tunnen sen hyvin
On hetki, yleensä tiistaisin kahden aikaan iltapäivällä, kun ahdistus yksinkertaisesti ilmestyy. Ei varoitusta. Ei selvää laukaisijaa. Vain kireys rinnassa ja aivot, jotka päättävät yhtäkkiä, että kaikki on kiireellistä eikä mikään ole hyvin.
Vuosien ajan suhtauduin ahdistukseen kuin säähän. Se oli jotain, mikä tapahtui minulle. Jotain, mitä en voinut ennustaa enkä varmasti hallita.
Sitten aloin seurata mielialaani. Ja kaikki muuttui.
En aloittanut siksi, että olisin ollut motivoitunut
Olen rehellinen. En aloittanut mielialan seurantaa siksi, että olisin lukenut jonkin inspiroivan artikkelin tai saanut läpimurron terapiassa. Aloitin, koska olin uupunut.
Uupunut samoihin ahdistuneisiin kierteisiin. Uupunut siihen, etten osannut selittää ihmisille, enkä edes itselleni, miksi tunsin niin kuin tunsin. Halusin vain todisteen siitä, etten keksi tätä omasta päästäni.
Aloin siis kirjata ylös, miltä minusta tuntui. Vain sana tai kaksi. Ahdistunut. Latistunut. Ihan okei. Outo. Siinä kaikki.
Kuviot, joita et näe ennen kuin kirjoitat ne ylös
Eniten minua yllätti tämä: ahdistuksella on aikataulu.
Ei täydellinen, mutta kun olin muutaman viikon kirjannut mielialaani eri aikoina päivästä, huomasin asioita, joita en olisi muuten koskaan havainnut. Sunnuntai-illat olivat johdonmukaisesti raskaita, eivät minkään erityisen asian vuoksi, vaan koska aivoni harjoittelivat jo maanantaita. Työpäivien myöhäiset iltapäivät olivat painavia. Huonosti nukutut aamut eivät olleet vain väsyneitä. Ne olivat ahdistuneita.
Mielialan seuranta ei parantanut ahdistustani. Se teki siitä luettavan. Ja luettavuus osoittautuu voimakkaaksi.Kun voit katsoa taaksepäin kahden viikon merkintöjä ja nähdä, että pahimmat päiväsi kasaantuvat samojen laukaisijoiden ympärille (väliin jääneet ateriat, sosiaalisen median selaaminen ennen nukkumaanmenoa, peräkkäiset palaverit), lakkaat syyttämästä itseäsi liiasta herkkyydestä. Alat nähdä järjestelmiä.
Miltä mielialan seuranta ahdistukseen oikeasti näyttää
Jos kuvittelet pitkiä päiväkirjamerkintöjä ja yksityiskohtaisia tunneesseitä, hengitä syvään. Sen ei tarvitse olla sellaista.
Tässä se, mikä toimi minulle:
- Kirjaa tunnelmasi 1-2 kertaa päivässä. Aamulla ja illalla tai silloin, kun satuin muistamaan. Ei jäykkää aikataulua.
- Käytä yksinkertaisia sanoja. En tarvinnut psykologin tutkintoa. "Rauhallinen", "jännittynyt", "sumuinen", "hyvä", mikä tahansa, mikä tuntui hetkessä todelta.
- Lisää yhden rivin muistiinpano, kun jokin nousi esiin. "Jäi lounas väliin." "Riitelin ystävän kanssa." "Kävin kävelyllä ja olo parani." Näistä pienistä merkinnöistä tuli hyödyllisin osa.
- Älä arvostele kirjoittamaasi. Joinain päivinä kirjasin "ihan ok" viisi kertaa peräkkäin. Sekin on dataa.
Ratkaisevaa on johdonmukaisuus, ei yksityiskohtaisuus. Yksi sana joka päivä kertoo enemmän kuin kerran kuussa kirjoitettu kappale.
Miksi yksityisyys on tärkeämpää kuin luulet
Yksi asia melkein esti minua aloittamasta lainkaan: en halunnut tunnetietojeni lojuvan jonkun palvelimella.
Ahdistus on syvästi henkilökohtaista. Ajatus siitä, että sovellus kaivaisi mielialamerkintöjäni mainosten kohdentamiseen (tai pahempaa, jakaisi tietoja kolmansille osapuolille), tuntui petokselta. Olin lukenut tarpeeksi ilmaisten sovellusten piilokustannuksista tietääkseni, että "ilmainen" tarkoittaa yleensä sitä, että sinä olet tuote.
Juuri siksi löysin sMomentin. Se toimii ensisijaisesti offline-tilassa, ei vaadi tiliä ja pitää kaiken laitteellasi. Ei tietojen keräilyä eikä pilvisynkronointia, ellet itse kytke sitä päälle. Sellaiselle, joka seuraa jotain niin haavoittuvaa kuin ahdistuskuvioita, sillä oli enemmän merkitystä kuin millään ominaisuuslistalla.
Sinun ei pitäisi joutua uhraamaan yksityisyyttä ymmärtääksesi omaa mieltäsi.
Jos terveystietojen yksityisyys on sinulle tärkeä asia (ja rehellisesti sen pitäisi olla), etsi työkaluja, jotka kunnioittavat sitä oletuksena, eivät jälkikäteen lisättynä.
Kolme asiaa, jotka mielialan seuranta opetti minulle ahdistuksestani
1. Suurin osa ahdistuksestani ei liittynyt siihen, mihin luulin sen liittyvän.Oletin, että työ oli suurin laukaisijani. Kävi ilmi, että se olivat siirtymät, vaihtuminen yhdestä tilanteesta toiseen. Kotoa lähteminen. Tehtävästä toiseen siirtyminen. Puhelun päättäminen. Kun näin kuvion, aloin rakentaa pieniä puskureita toimintojen väliin. Jo kahden minuutin hengitysharjoitus palaverien välissä teki huomattavan eron.
2. Hyvilläkin päivillä on kuvionsa.Keskityin niin vahvasti huonojen päivien seuraamiseen, että melkein missasin hyvät. Mutta taaksepäin katsoessani rauhallisimmilla päivilläni oli yhteisiä piirteitä: olin liikuttanut kehoani, syönyt säännöllisesti ja viettänyt alle tunnin sosiaalisessa mediassa. Ei mitään mullistavaa. Mutta kun näin sen kirjoitettuna, se tuntui toimintakelpoiselta eikä abstraktilta.
3. Ahdistus laantuu. Aina.Kun olet keskellä ahdistuskierrettä, se tuntuu pysyvältä. Mutta kun selasin viikon mielialamerkintöjä ja näin "ahdistunut → jännittynyt → ihan okei → rauhallinen" toistuvan yhä uudelleen, opin jotain, mitä aivoni eivät itsekseen suostuneet uskomaan: se menee ohi. Joka ikinen kerta. Se todiste puhelimessani rauhoitti enemmän kuin mikään myönteinen vakuuttelu.
Et tarvitse järjestelmää. Tarvitset lähtökohdan.
Jos luet tätä ja ajattelet "minun pitäisi kokeilla tuota, mutta unohdan sen todennäköisesti kolmen päivän jälkeen", samoin. Unohdin monta kertaa. Minulla oli viikon tai pidempiäkin taukoja. Sillä ei ollut väliä.
Mielialan seuranta ahdistuksen vuoksi ei ole täydellisyyttä. Se on riittävän monen datapisteen kerryttämistä, jotta alat nähdä itsesi selkeämmin. Epäsäännöllinenkin seuranta on parempi kuin ei seurantaa lainkaan.
Tässä ehdotukseni, jos aloitat tänään:
- Valitse yksi kirjausaika. Juuri ennen nukkumaanmenoa on useimmille helpoin.
- Pidä se alle 30 sekunnin mittaisena. Jos se tuntuu läksyltä, et tee sitä.
- Käytä työkalua, joka ei lisää kitkaa. Ei rekisteröitymisiä, ei opastuksia, ei synkronointiongelmia. Avaa, kirjaa mielialasi, sulje.
- Anna sille kolme viikkoa. Suunnilleen silloin kuviot alkavat näkyä.
Kyse ei ole itsesi korjaamisesta
Suurin ajattelutavan muutos, jonka mielialan seuranta antoi, ei ollut selviytymiskeino eikä tuottavuusniksi. Se oli tämä: lakkasin pitämästä ahdistustani luonteenvikana ja aloin pitää sitä tietona.
Tietona, jonka kanssa voin työskennellä. Tietona, joka osoitti, mitä tarvitsin: enemmän unta, vähemmän sitoumuksia, kävelyn ulkona, keskustelun, jota olin vältellyt.
Sinun ei tarvitse seurata mielialaasi "parantuaksesi". Seuraat sitä ymmärtääksesi. Ja ymmärrys, pienikin, on se paikka, jossa muutos hiljaa alkaa.
Sinun hetkesi. Sinun kuviosi. Sinun mielenrauhasi.
