Päätin seurata mielialaani 30 päivän ajan. Näin siinä oikeasti kävi.
Olen aina ollut ihminen, joka vastaa "hyvin menee" ihan automaattisesti. Joku kysyy kuulumisia, ja vastaus tulee ennen kuin ehdin edes ajatella. Hyvin. Ihan okei. Ei valittamista.
Mutta muutama kuukausi sitten aloin pohtia: onko minulla oikeasti kaikki hyvin? Vai olenko vain lakannut kiinnittämästä huomiota?
Tuo kysymys käynnisti yksinkertaisen mielialan seurantakokeilun. Kolmekymmentä päivää. Yksi kirjaus päivässä. Ei monimutkaista järjestelmää, ei pitkiä päiväkirjamerkintöjä. Vain nopea hetki pysähtyä huomaamaan, miltä minusta oikeasti tuntuu.
Opin siitä enemmän ja yllättävämpiä asioita kuin odotin.
Miksi aloitin kokeilun
Ei se ollut mikään kriisi, joka minut siihen toi. Se oli kaava, jonka huomasin toistuvan mutta jota en osannut tarkalleen nimetä.
Joinakin viikkoina olin virkeä ja terävä. Toisina kaikki tuntui kahlaamiselta mudassa. En keksinyt syytä. Oliko se uni? Työstressi? Jokin, mitä söin? Minulla ei ollut dataa, vain tunnelmia.
Olin lukenut, että jo yksinkertainen päivittäinen kirjaus voi paljastaa tunnekaavoja, jotka muuten jäisivät huomaamatta. Ajattelin, miksi ei kokeilisi. Kolmekymmentä päivää tuntui hallittavalta. Ei elämäntapamullistus, vain pieni koe.
Toteutus: mahdollisimman yksinkertaisesti
Tunnen itseni sen verran, että tiesin: jos tähän menisi yli 30 sekuntia, en pysyisi mukana. Siksi pidin järjestelmän minimaalisena.
Joka ilta avasin puhelimessa sMomentin, kirjasin mielialani ja lisäsin lyhyen huomion, jos jokin jäi mieleen. Siinä kaikki. Ei tiliä luotavana, ei datan synkronointia mietittävänä. Vain minä ja nopea päivittäinen tapa.
Yksinkertaisuus oli koko homman ydin. En halunnut enää yhtä sovellusta vaatimassa huomiotani. Halusin jotain, minkä ehtii tehdä sinä aikana, kun vedenkeitin kiehuu.
Viikko 1: "En tiedä, miltä minusta tuntuu" -vaihe
Tässä on asia, josta kukaan ei varoita. Kun alat seurata mielialaasi, huomaat olevasi yllättävän huono tunnistamaan omia tunteitasi.
Ensimmäisinä päivinä päädyin jatkuvasti vaihtoehtoihin "hyvä" tai "huono". Siinä kaikki. Binäärinen, kuin valokatkaisija. Kesti muutaman päivän, ennen kuin aloin huomata välisävyjä. Levoton. Tyytyväinen mutta väsynyt. Ahdistunut ilman selvää syytä. Hiljaa onnellinen.
Pelkkä hidastaminen tunteen nimeämiseksi oli taito, joka minun piti rakentaa. Ja rehellisesti sanottuna jo se yksin teki kokeilusta vaivan arvoisen.
Viikko 2: ensimmäinen kaava paljastuu
Kymmenentenä päivänä huomasin jotain, mitä en olisi muuten koskaan saanut kiinni. Huonoimmat mielialani osuivat lähes aina päiville, joita edelsi valvominen yli puolenyön.
Tiedän, tiedän. "Uni vaikuttaa mielialaan" ei ole mikään uutinen. Mutta kun sen näki omasta datasta, omasta elämästä, se tuntui ihan toiselta kuin artikkelin lukeminen.
Oli toinenkin kaava. Päivät, jolloin jäi väliin aamukävely, vaikka vahingossa, olivat yleensä hankalampia. Eivät dramaattisen huonoja. Vain vähän tasaisempia, vähän ärtyisämpiä. Sellaista, mitä ei päivästä toiseen huomaa mutta mikä käy ilmeiseksi kahden viikon kuluessa.
Jos kiinnostaa yhdistää lyhyt hengitysharjoitus päivittäiseen kirjaukseen, nämä rauhoittavat hengitystekniikat ovat hyvä paikka aloittaa. Aloin tehdä lyhyen hengitysharjoituksen juuri ennen mielialan kirjaamista, ja se auttoi minua olemaan rehellisempi siitä, miltä oikeasti tuntui.
Viikko 3: ahdistuksen yhteys
Tämä oli viikko, joka todella avasi silmäni. Aloin huomata, etteivät ahdistuneet päiväni olleet sattumanvaraisia. Ne ryhmittyivät tiettyjen laukaisevien tekijöiden ympärille.
Sunnuntai-illat. Aamu ennen isoja palavereita. Päivät, jolloin olin selannut sosiaalista mediaa yli 20 minuuttia. Ahdistuksella oli aikataulu, enkä ollut vain koskaan katsonut tarpeeksi tarkasti nähdäkseni sitä.
Kun laukaisevat tekijät oli tunnistettu, niille pystyi oikeasti tekemään jotain. Sunnuntai-illoille tuli uusi rutiini: lyhyt kävely, vähän ruoanvalmistusta ja rauhoittuminen ilman ruutuja. Se ei poistanut ahdistusta, mutta otti siitä selvästi terän pois.
Jos olet koskaan kokenut, että ahdistus vain "ilmestyy" varoittamatta, ahdistuksen laukaisijoiden ymmärtäminen saattaa puhutella sinua. Joskus pelkkä asioiden kirjoittaminen ylös riittää muuttamaan epämääräisen tunteen joksikin, minkä kanssa voi oikeasti työskennellä.
Viikko 4: kokonaiskuva selkenee
Viimeiselle viikolle tultaessa dataa oli jo tarpeeksi todellisten suuntausten näkemiseen. Ja jotkin niistä olivat aidosti yllättäviä.
Parhailla päivilläni oli kolme yhteistä tekijää: olin nukkunut ennen puoltayötä, liikuttanut kehoani jollain tavalla ja käynyt ainakin yhden aidon keskustelun jonkun minulle tärkeän kanssa. Mikään näistä ei yksinään ole mullistavaa. Mutta se, että ne liittyivät johdonmukaisesti mielialaani, antoi minulle hiljaista varmuutta. En enää arvaillut. Näin sen.Huomasin myös, että mielialani yksittäisenä päivänä oli vähemmän tärkeä kuin viikon kehityssuunta. Yksi huono päivä hyvällä viikolla tuntui täysin erilaiselta kuin yksi huono päivä huonojen päivien jatkumossa. Seuranta antoi minulle sen näkökulman.
5 asiaa, jotka sanoisin jokaiselle mielialaseurannan aloittajalle
30 päivän jälkeen tässä se, minkä välittäisin eteenpäin:
1. Aloita pienemmästä kuin luulet. Yksi mielialaluokitus ja yksi lause riittää hyvin. Voit aina lisätä myöhemmin, mutta liian isosti aloittaminen on nopein tapa lopettaa neljäntenä päivänä. 2. Kirjaa joka päivä samaan aikaan. Valitsin illat, koska pystyin pohtimaan koko päivää. Aamutkin toimivat. Pidä vain johdonmukaisuus, jotta vertaat samanlaisia hetkiä. 3. Älä arvostele merkintöjäsi. Joinakin päivinä kirjoitin "tuntui tyhjältä, en tiedä miksi". Sekin on pätevää dataa. Kaikkien merkintöjen ei tarvitse olla oivalluksia. 4. Etsi kaavoja viikoittain, älä päivittäin. Yksi havainto ei kerro mitään. Seitsemän alkaa kertoa tarinaa. Anna itsellesi vähintään kaksi viikkoa ennen johtopäätösten tekemistä. 5. Pidä tietosi yksityisinä. Mielialasi on syvästi henkilökohtainen asia. Valitsin tietoisesti työkalun, joka pitää kaiken laitteellani, koska en halunnut tunne-elämäni lojuvan jonkun toisen palvelimella. Jos terveystietojen yksityisyys on sinulle tärkeää, kannattaa olla tarkka siitä, missä tietosi sijaitsevat.Mikä muuttui 30 päivän jälkeen
Seuraan edelleen. En siksi, että minun pitäisi, vaan siksi, että nuo 30 sekuntia joka ilta ovat muuttuneet eräänlaiseksi ankkuriksi. Pieneksi pysähdykseksi, joka auttaa pysymään yhteydessä siihen, miten oikeasti voin, sen sijaan että kulkisin automaattiohjauksella.
Suurin muutos ei ollut yksittäinen oivallus. Se oli huomaamisen tapa. Huomaan stressin nyt aiemmin. Tunnistan, kun olen liukumassa huonompaan jaksoon, ennen kuin se on pohjalla. Teen parempia päätöksiä unesta, liikunnasta ja sosiaalisesta ajasta, en siksi että joku käski, vaan koska olen itse nähnyt, mikä toimii.
Et tarvitse dramaattista syytä alkaa kiinnittää huomiota mielialaasi. Uteliaisuus riittää. Kolmekymmentä päivää, kolmekymmentä sekuntia päivässä ja halu olla rehellinen itselleen.
Siinä se oikeastaan on.
Sinun ei tarvitse seurata kaikkea ymmärtääksesi itseäsi paremmin. Joskus yksi pieni tapa riittää näyttämään kaavat, jotka ovat olleet siinä koko ajan.
Sinun rutiinisi. Sinun listasi. Sinun aikasi takaisin.
